sunnuntai 25. elokuuta 2013

Sadonkorjuuta ja kaikenlaista..

Nyt voin taputtaa itseäni olalle, olen ollut ahkeralla päällä.
Männä viikolla olen touhottanut taas kaikenlaista.

Pikku neidille tehty pakastimeen paljon ruokaa,
tällä kertaa eksoottisia makuja mm. kana-couscoussosetta sekä kana-vihannessosetta maustettuina itämaisillä mausteilla.
Ja mikä ihaninta omenasosetta oman puutarhan omenoista.

Tuli myös aherrettua iltamyöhällä mehustamisen parissa,
josta sitten syntyi muutamat pullot mehua neidille ja meille muillekin. :)
Tällä kertaa sekamehua jossa vadelmaa, mansikkaa, karviaista ja punaherukkaa.


Ja jotta nyt vielä jotain,
niin kävinhän minä kahtena aamuna metsässä mustikassa.
Rajoitettu aika (neidin päiväunet) joten saalis oli vain 3,5 litraa.
Mutta saipa niistäkin sitten tytölle mustikkasurvosta.

Tällainen luikerteli metsässä vastaan.

Kuistin kattokin on jo valmis!
Tässä vielä kuvia "työvaiheesta",
valmiista kuvaa jahka jaksan napata. :)






Kaiken häsläämisen kruunasi pienet pidot tytön puolivuotispäivän kunniaksi
ja pitithän sitä nyt pistää pöytä koreaksi.
Täytekakku ikävästi läsähti mutta maku oli silti taivaallisen hyvä.

Enjoy!

Mansikka-kinuski-banaani-kermakakku

Mummin paras voileipäkakku

Miten aika kuluukin niin mahdottoman nopeasti!

Vietimme miehen kanssa kolmatta hääpäivää perjantaina, yhdessäoloa takana jo kahdeksan vuotta.
Ja neitikin on jo puoli vuotta ollut elämässämme!


Hääpäivää vietimme omalla tavallamme, mies oli kuuden tunnin pyöräilylenkillä (intohimoinen maastopyöräilijä) ja minä touhusin kotihommia neidin kanssa.
Rentouttavaa kun saa viettää ihan OMAA aikaa ja tehdä silloin mitä haluaa. :)


Kovin olisin halunnut aikani käyttää ompeluun mutta ulkona oli niin kaunis ilma ettei päivää raaskinut sisällä viettää.
Näin ollen päivämme neidin kanssa meni keinuessa ja luonnon ihmeitä tutkiessa. :)



Hämähäkki taisi luulla tylliä seitikseen
Kaunis kuoriainenkin tuli vastaan


Tänään aherrettu "uusi" hiekkalaatikko pihaan, pesty mattoja ja muutenkin ihan vain ulkoiltu.

Vielä kuitenkin ohjelmassa maustekurkkujen tekoa,
nyt vain pitäisi jaksaa nousta tästä sohvalta ja mennä kasvimaalta hakemaan niitä kurkkuja. :)

Illalla sitten rentoudutaan ja nautitaan.
Ensin saunotaan, 
sitten syödään hyvin,
jonka jälkeen kaadutaan rötväämään olohuoneen soffille ja nautitaan elokuvasta.

Ihanaa sunnuntaita!

maanantai 12. elokuuta 2013

Kuistin kattoa, pottuja ja pizzaa...

Kuistin katon uusiminen alkoi.
Vanhat tiilet ja niiden alta päreet pois ja ei kun uutta tekemään.





Ihana kasvimaa tuottaa hedelmää!
Ensimmäiset perunat ja kreikkalaista salaattia oman maan salaatista
ja kyllä maistui!



Edellisiltana ajattelin yllättää miehen ja tehdä pizzaa.
Tuumin että käytän ylijääneen tomaattimurskan pohjaan
ja näinhän siinä sitten kävi.


Iloinen pizzantekijä ei ollut enää iloinen,
neidillä kyllä oli hauskaa kun mamma ähisi pylly pystyssä puolisen tuntia.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
Pizzasta tuli maukasta ja kelpasi mainiosti nälkäiselle pyöräilijälle.

Jauheliha, tonnikala, tomaatti, paprika, ananas, mozzarella, juustomix-pizza,
eli miljoonapizza.

Nyt nauttimaan elokuvasta ja hyvästä ruoasta!




torstai 1. elokuuta 2013

Lekottelua

Eteisen tilanne on nyt tämä


ja sellainen se saa nyt olla hetkisen aikaa ennen kuin pääsee remontin alle.

Prioriteettinä tällä hetkellä on kuistin katon uusiminen,
ukko vaihtoi viime kesänä talon katon (vanha tiilikate peltikatteeksi)
ja kuisti jäi huonon kesäsään takia laittamatta.
Tänä kesänäkin on muka ollut niin kiirettä että nyt vasta päästään kuistin katon kimppuun.

Nyt vuorossa on hieman "lekottelua" ja katon uusimista.
Saattaa olla että jotain tulee kyllä ommeltua mikäli inspiraatio iskee.
Taas lisää kankaita ostettu, kiitos Kangashamstereiden. :)


Kasvimaalla alkaa näyttää jo hyvältä.

Tässä kuvat alkukesästä
Maa käännettiin aina luotettavalla Norletilla.


Istutusvaot tehtiin vanhalla kunnon akantappajalla.



ja tässä otokset pari viikkoa sitten


Nyt potut kukkivat, kurkut kukoistavat, porkkanat saa pian nostaa, salaatti on taivaallista ja herneetkin ovat pian kypsiä.


Kaivelin koneen arkistoista kuvia ja tässä pieni pläjäys millaista täällä Järvimaalla on. :)


Marraskuu 2012







Jouluinen suklaapiparminttu-juustokakku.


Talvea
2012-2013

















Kevättä 2013























Pikku prinsessan ristiäiset 2013
Kakku sekä muffinit taituroitu itse,
äidille käy kiittäminen maailman maukkaimmasta voileipäkakusta!






Aitaprojekti 2013
Pari päivää siinä vierähtikin
ja kannot ukko kaivoi lapiolla ylös kunnon isännän tapaan! :)






Makuusoppia ja köökiä








Aamukahvi
(tietenkin Greengaten mukista)
Ilman aamukahvia ei yksinkertaisesti mikään toimi. :)





Äitienpäivä 2013




Kissaneidot
Mooses ja Ruusu






Kuvat on kaivettu "arkistoista" ja lähes kaikki on taas huushollissa muuttunut. :)
Uusia kuvia sitten kun kuvauskärpänen iskee.

Nyt unelmoimaan untenmaille.